Syksy on alkanut meidän perheessä sairasteluilla. Taitaa olla jo kolmas tauti tähän syksyn alkuun, joka meille rantautuu. Itse olen nyt ensimmäistä kertaa kipeänä ja kuopus kolmatta. Esikoinen vielä välttänyt tämän flunssan. Nyt on saanut taas laittaa omat ajatukset surraamaan tekemisten suhteen, kun ollaan kuopuksen kanssa sairasteltu kotona useampi päivä. Hän on kyllä sellainen keksijä itsekin, että monenlaiset puuhat tulee mieleen ja niitä sitten toteutetaan jaksamisen ja voinnin mukaan. Tässä postauksessa ajattelin kertoa ja jakaa ajatuksiani yhdestä kivasta puuhasta, jota mielellään tekee kipeänäkin ja se puuha on sadutus.
Mitä on sadutus?
Sadutuksessa lapsi saa kertoa omaa tarinaansa ja ajatuksen juoksua ja aikuinen kirjoittaa lapsen kertomaa sanasta sanaan ylös esim. paperille tai vihkoon. Sadutuksen aikana lapsi tulee kuulluksi ja hän saa kertoa tarinaa omaan tahtiin. Aikuinen on kuuntelijan roolissa eikä korjaile lapsen sanomaa. Sadutuksessa ei ole tärkeää puuttua kielioppivirheisiin tai tarinan kulkuun, vaan oikeasti keskittyä kuulemaan lasta ja kirjoittaa ylös hänen kertomaansa. Kun lapsi lopettaa sadun, aikuinen voi lukea sadun lapselle ääneen ja lapsi voi kertoa, jos haluaa lisätä tai muuttaa sadussa jotain.
Sadutus syventää aikuisen ja lapsen vuorovaikutusta, on mukavaa yhteistä tekemistä ja aikuinen oppii samalla tuntemaan lapsen paremmin. Sadutuksen aikana lapsi ja aikuinen ovat oikeasti läsnä ja keskittyvät toisiinsa. Sadutus antaa lapselle puheenvuoron ja lapsi saa määrätä sadutuksen kulun. Siinä korostuu lapsen osallisuus sekä lapsen itseilmaisu. Lisää ajatuksia lapsen itseilmaisusta löydät tästä postauksesta.
Sadutuksen toteuttaminen meidän perheessä
Meidän perheeseen sadutus rantautui esikoisen ollessa reilu 3-vuotias. Yritinkin tässä muistella, että mistä minä itse silloin tämän mahtavan vuorovaikutustavan löysin. En muista, että työssäni olisin siihen törmännyt. Opiskelujenkaan aikana ei varmaan puhuttu sadutuksesta. Satuhieronnasta kyllä puhuttiin. Luultavasti se on tullut vastaan netin ihmeellisestä maailmasta, kun silloin tulikin etsittyä kaikenlaista tietoa lasten kasvatukseen liittyen. No, joka tapauksessa ensimmäisen kerran teimme sadutusta silloin ja tämä ensimmäinen tarina on tallessa esikoisen sadutusvihkossa, jonne on tämän jälkeen ilmestynyt muitakin satuja. Vihko valikoitui sen takia, että kaikki tarinat pysyvät hyvässä tallessa samassa paikassa ja lapsella on myös mahdollisuus sadutuksen jälkeen piirtää viereiselle sivulle omasta tarinastaan.
Nyt kuopuksen ollessa melkein 3-vuotias sadutimme ensimmäistä kertaa ja voi että hän nautti. Hänen silmät loistivat kertoessaan tarinaa, joka jatkui pitkän tovin. Myös kuopuksen sadut tulevat hänen omaan sadutusvihkoonsa ja hän piirsikin heti sadutuksen jälkeen tarinan viereen.
Sadutus on oiva vuorovaikutustapa myös varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksessa sadutusta voisi toteuttaa myös niin, että lasten tarinoista voi tehdä yhteisen kirjan, johon on koottu ryhmän kaikkien lasten omat tarinat. Lapset voivat myös itse kuvittaa oman tarinansa.
Tällaisia ajatuksia sadutuksesta. Jaa ihmeessä omia ajatuksiasi kommentteihin!
Toivottavasti sait tekstistä ideoita!
Mukavaa sunnuntaita! 😊
-Saara