Joulukuun 1. päivä on ylihuomenna. Marraskuu on mennyt jotenkin todella nopeaa. Jouluvalmistelut ja tunnelmointi on alkanut tänä vuonna melko aikaisessa vaiheessa. Olen vaihtanut jo talvi/jouluverhot, jotka yleensä vaihdan vasta joulukuun alussa. Jouluradio on soinut jo useampaan otteeseen marraskuun alusta saakka. Glögiä on tullut juotua jo monesti. Olen siis todella jouluintoilija ja joulu on itselleni kaikista tärkein juhla. Sitä on ihana viettää oman perheen sekä sukulaisten kanssa. Ja tästä pääsemmekin blogipostauksen aiheeseen, joka on jouluperinteet.
Oman lapsuuteni jouluperinteitä
Lapsuudessani vietimme joulua omassa kotona sekä isovanhempieni luona. Aatonaattona kävimme katsomassa elokuvissa jouluisen elokuvan ja saimme sillä hetken tauon jouluvalmisteluihin. Jouluaaton vastaisena yönä joulukinkku oli uunissa ja olikin ihana herätä aattona sen tuoksuun. Katsoimme aamulla Joulupukin kuumaa linjaa ja koristelimme samalla joulukuusen. Aamupalaksi söimme riisipuuroa. Muistaakseni iltapäivän ja illan aikana kävimme mummun ja papan luona sekä mummin ja toisen papan luona. Kolmessa eri paikassa, koska toiset isovanhempani asuivat erillään. Jossain paikassa kahviteltiin ja toisessa syötiin jouluateria. Ja yleensä isovanhempien luona käytiin kävellen. Asuimme nimittäin lyhyen matkan päässä kaikista.
Illalla vielä kotona saunottiin ja avattiin lahjoja, joita joulupukki oli tuonut silloin, kun oltiin kyläilemässä. Joulupäivänä söimme sitten kotona jouluaterian ja touhusimme lahjojen parissa. Jos saimme jonkin lautapelin, sitä yleensä pelattiin pitkin päivää. Joinain jouluina myös soitettiin isoveljeni kanssa joululauluja, hän oboella ja minä huilulla. Lapsuuden joulu on jäänyt muistoihini iloisena, yhteisöllisenä, lämpimänä perhejuhlana. Jouluaterialla meillä oli aina äitini tekemiä laatikoita, rosollia, kinkkua, perunoita, kastiketta, kalaruokia yms. Iskäni kanssa leivottiin erilaisia jouluisia makeita syötäviä. Äidin kanssa leivottiin pipareita.
Mitkä jouluperinteet säilyivät omasta lapsuudestani?
Esikoisen syntymän jälkeen olemme tainneet yhdesti viettää joulua jouluaattona kotona, jolloin meille tuli mieheni puolelta sukulaisia joulunviettoon. Muina jouluina olemme olleet sukulaisten luona. Yleensä menemme minun vanhempieni luokse, jonne tulee myös veljeni perhe. Lapset näkevät serkkuansa ja saavat viettää yhteistä joulua. Tapaninpäivänä tai välipäivinä olemme sitten käyneet joulunvietossa mieheni sukulaisten luona, jotka asuvat kauempana.
Varmasti koittaa aika, kun vietämme joulua vain kotona, mutta nyt on ollut oikein hyvä olla joulunvietossa muualla. En tässä hetkessä edes osaisi kuvitella, että viettäisimme joulua vain meidän perheellä omassa kotona. Kotona laitamme kyllä joulua ja vietämme mm. pikkujoulut, joten sillä tavalla myös kotona vietetään joulua ja nautitaan joulutunnelmasta. Haluan luoda oman perheeni kanssa myös omia jouluperinteitä ja tuoda lapsille erilaisia kokemuksia.
Jouluaatto on yleensä meillä se joulun juhlinnan pääpäivä. Menemme jo aatonaattona tai sitä edeltävänä päivänä vanhempieni luokse valmistelemaan eri ruokia ja rauhoittumaan joulunviettoon. Teemme yhdessä erilaisia kalaruokia, leivomme pipareita ja laitamme kinkun uuniin aatonaaton iltana jouluradion soidessa. Moni oman lapsuuteni jouluperinne toteutuu myös omien lasteni kanssa. Syömme jouluaattona riisipuuroa, yleensä kylläkin lounaalla. Katsomme yhdessä Joulupukin kuumaa linjaa ja samalla koristelemme joulukuusen. Lapset nukkuvat päiväunet ja me aikuiset kerkeämme vielä siinä vaiheessa paketoida loput lahjat, jos ne ovat vielä paketoimatta. 😄 Alkuillasta syömme jouluaterian, jota mumminikin tulee yleensä syömään. Tämän jälkeen käymme pienen hetken ulkona, jolloin joulupukki on käynyt tuomassa kuusen alle lahjoja. Loppuilta meneekin niitä katsellessa. Joulusauna on aiemmin päivällä tai sitten joulupäivän aikana. Lautapelejä pelaamme myös koko porukalla lasten kanssa sekä iltaisin sitten lasten mentyä nukkumaan aikuisten kesken.
Aika moni asia on siis säilynyt minun lapsuuden jouluperinteistä omille lapsillenikin. Kuopus ei taida muistaa mitään edellisistä jouluista, mutta luulen, että tästä joulusta hän tulee muistamaan jo jotain. Meillä ei ole koskaan käynyt ”oikea” joulupukki tuomassa lahjoja. Hän käy silloin, kun emme näe ja jättää kirjeen. Itselleni joulussa tärkeintä on se tunnelma, yhdessäolo läheisten kanssa sekä herkulliset ruuat. Joulussa on jotain niin kutkuttavaa, joka saa aikaan itsessäni lapsenomaista innostuneisuutta.
Olisi kiva kuulla, onko teillä jonkinlaisia jouluperinteitä, joten jaa ihmeessä teidän jouluperinteet kommenteissa!
Tulen jakamaan teille kuvia ja ajatuksia meidän jouluvalmisteluista sekä itse joulunvietosta!
Tunnelmallista joulun odotusta kaikille! 🎄🎅
-Saara