Kesäisen lämpimät kelit ovat jo saapuneet ja innolla odotellaan lasten kanssa kesälomaa. Itse olen töissä vielä kesäkuussa, teen lyhennettyä viikkoa kylläkin. Lapset jää lomalle jo kesäkuun alusta ja molemmilla tulee olemaan koko kesä lomaa. Miehellä alkaa kesäloma heinäkuussa, joten silloin lomaillaan sitten kaikki yhdessä.
Emme ole vielä mitään kesäsuunnitelmia lyöneet lukkoon ja jotenkin on taas sellainen olo, että mennään melko pitkälti fiiliksen mukaan. Viime kesänäkin mentiin fiilispohjalla ja se oli jotenkin tosi rentouttavaa. Jos nyt jotain reissuja tehdään kauemmas, niin niihin on tietty hyvä varata etukäteen majoitusta yms.
Haaveet kesälle
Haaveilen asuntovaunu-/asuntoautoreissusta. Olemme pari kertaa käyneet esikoisen ollessa pienempi asuntoautoreissuilla, joista ollaan kyllä nautittu paljon. Sellaisilla reissuilla viehättää se, että pystyy kiertämään useammassa eri paikassa, näkee erilaisia paikkoja ja samalla nukkumapaikka yms. kulkee mukana. Aiemmin ollaan vuokrattu asuntoautoja ja nyt olisi mahtavaa samainen juttu, mutta voitaisiin esim. vuokrata asuntovaunu.
Jos tällainen toteutuu tänä kesänä, haaveena olisi käydä ainakin Kalajoella. Siellä käynti on ollut nyt jo useampana kesänä haaveena ja olisi ihana vihdoin toteuttaa se. Olemme aiemmin käyneet Kalajoella lasten kanssa talviaikaan, mutta näin kesällä olisi myös mahtava käydä. Samaisella reissulla voisi käydä moikkaamassa myös sukulaisia muualla Suomessa.
Mitä kaikkea kotikaupungissa
Varmasti tulemme olemaan kesällä suurimman osan ajasta kotona ja täällä Oulussakin on paljon tekemistä ja nähtävää. Tullaan varmasti tekemään paljon pyöräretkiä eri leikkipuistoihin, käydään uimassa, syödään jäätelöä, touhuillaan omalla pihalla, grillataan, nähdään sukulaisia ja ystäviä, käydään piknikretkillä, tehdään reissuja mökille. Lapsiltakin tarkoitus tässä kysellä toiveita kesälomaa ajatellen ja varmasti niitäkin sitten toteutellaan.
Katsotaan myös millaisia lasten tapahtumia täällä on ja niissäkin voisi sitten käydä. Ainakin edellisinä kesinä ollaan käyty ulkokonserteissa ja jospa niitä on tänäkin kesänä. Toivotaan, että saadaan myös jossain välissä viettää miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa.
Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on vai onko ollenkaan? ☀😊
-Saara
Kuulostaa ihanalta teidän kesä. Ite ajattelen, että kesä on niin lyhyt, että jos ei mitään tarkemmin suunnittrle, ei mitään saada aikaiseksi tehdäkään, siksi ite tarviin sika tarkat suunnitelmat. Mutta kuitenkin mahdollisimman rennot suunnitelmat.
Kiitos mukavasta, elämänmyönteisestä blogista, josta kiva saada vinkkejä omaan suurperhearkeen.
Hienoja ajatuksia kesäsuunnitelmien suhteen, kesä on kyllä todella lyhyt! Kiitos paljon palautteesta! Tämä onkin ollut blogin tavoitteena, että lukija saa teksteistäni itselleen jotain ja minä itse myös, kun saan olla vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa. Kiva, kun olet niin aktiivisesti kommentoinut ja jakanut omia ajatuksiasi, kiitos! 😊