Joulusta on kohta jo kuukausi, mutta vielä kerkeää muistella mitä sitä lapset saivatkaan joululahjaksi. Joulu on lempijuhlapyhäni ja sitä on tärkeää viettää oman perheen sekä läheisten kanssa. Meillä jouluun kuuluu monenlaisia perinteitä ja yksi niistä on joululahjojen jakaminen ja saaminen. Tässä postauksessa ajattelin kertoa tarkemmin joistakin joululahjoista, joita lapset saivat.
Pelit
Molemmat tytöistä saivat useamman pelin joululahjaksi ja esikoinen varsinkin tykkää pelata erilaisia pelejä. Pidämme kotona monesti pelipäiviä ja hetkiä, jolloin pelaamme useampaa peliä. Lapset oppivat pelejä pelatessa monia asioita ja vuorovaikutustaitojen oppiminen sekä tunteiden sääteleminen karttuu siinä samalla.
Esikoisen saamat pelit
Esikoisen yksi joululahjatoive oli Afrikan tähti ja sen hän saikin lahjaksi. Meillä on kotona ollut Afrikan tähti korttipeli, mutta sehän ei ole ollenkaan sama kuin ”tavallinen” Afrikan tähti. Sitä on myös aikuisenkin mukava pelata ja sopii hyvin eskari-ikäiselle.
Hän sai myös sellaisen Guess what pantomime and sound game. Pelissä on kuvakortteja, joita jokainen vuorollaan esittää joko pantomiimina tai ääntelyin. Korteissa kerrotaan kumpaa tulee tehdä.
Kolmas joululahjapeleistä oli Pomenia satuseikkailu-lautapeli. Sen tarina ja hahmot perustuvat Pomenia kirjasarjaan. Pelin tarkoitus on etsiä erilaisia satuesineitä ja päästä pelastamaan yksi Pomenian satuhenkilöistä. Siinä on kaksi pelimahdollisuutta, on päiväpeli ja yöpeli. Päiväpeli on vähän aktivoivampi ja siinä tulee eteen myös fyysisiä tehtäviä. Kun taas iltapeli on rauhallisempi ja se johdattelee lasta jo yöunille menoon.
Kuopuksen saamat pelit
Kuopus on innostunut nuppipalapeleistä ja niitä hän tekeekin jo taitavasti. Joululahjaksi hän sai yhden nuppipalapelin, jossa on eläinten kuvia. Sitä on tullut jo monet kerrat tehtyä. Hän sai myös kuutiopelin, jossa on mukana kirja. Kuutioista muodostuu kissan kuvia, joista on tarina kirjassa. Yksi joululahjoista oli palapeli, jossa seikkailee nalle tekemässä arjen toimia (syömässä, puistossa, pesulla yms.) Palapelissä on useampi kolmiosainen palapeli, jossa yhdistetään esineet nallen tekemiin asioihin. Kuopus sai vielä yhden pelin, joka oli muistipeli merenelävien kuvilla.
Lapset saivat vielä yhteisen pelin, joka oli muistipeli. Tilasin sen ifolorilta, johon sai liitettyä 24 eri kuvaa. Todella hauska idea ja lapsetkin innoissaan katselivat vanhoja kuvia.
Kirjat
Kirja on mielestäni käytännöllinen lahja lapselle, koska se on pitkäikäinen ja monet kirjat soveltuvat niin pienille kuin isoillekin. Risto Räppääjä on tällä hetkellä meidän molempien tyttöjen suosiossa. On luettu kirjoja, katsottu elokuvia sekä laulettu äänemme käheäksi. 😃 Esikoinen sai pari Risto Räppääjä kirjaa, jotka ovat kyllä hauskaa luettavaa myös aikuiselle. Hän sai myös kirjan nimeltä Mustan kuun majatalo, joka on lasten- ja nuorten kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 2022. Kirjan ikäsuositus on yli 7-vuotiaille. Olemme jo lukeneet kirjaa ja paikoitellen on jännittäviä kohtia, mutta sopii hyvin meidän esikoiselle ja esikoinen pitää kovasti. Kuopus sai joululahjaksi Oppi ja ilo kirjan, jossa opetellaan eri värejä. Oppi ja ilo kirjoissa on ihanat kuvitukset ja ne ovat todella toimivia kirjoja taaperoille.
Lahjaksi käytettyä sekä itsetehtyä
Olen kierrätyksen kannalla ja lahja saa olla käytetty tai itsetehty. Tytöt saivat usean käytetyn lahjan, osa peleistä oli saatu serkulta ja osa leluista ja kirjoista oli ostettu kirpputorilta. Kaikki käytetyt lahjat olivat ihan kuin uusia. Olemme lasten kanssa monesti tehneet itsetehtyjä lahjoja ja voisinkin tehdä myöhemmin postauksen niihin liittyen.
Mukavaa päivää!
-Saara