Kasvatus Vanhemmuus

Syksyllä päiväkotiin

Näin se kuopuksenkin varhaiskasvatustaival alkaa ja hän menee syksyllä päiväkotiin. Jotenkin on ristiriitaiset fiilikset. Olen niin nauttinut taas kotonaolosta kuopuksenkin kanssa. Eihän se yhteinen aika siihen lopu, mutta sitä yhdessäoloa on huomattavasti vähemmän.

Olen myös innoissani kuopuksen varhaiskasvatustaipaleen alkamisesta, koska tiedän, että kuopus tulee siitä nauttimaan. Hän on jo nyt innoissaan lähtemässä päiväkotiin ja haluaisi mennä jo kouluunkin isosiskon perässä. Eihän hän siitä vielä tiedä muuta, kuin sen mitä on nähnyt isosiskon päiväkotiajoilta. Hänen luonteensa on sellainen, että uskon päiväkodin aloituksen menevän oikein mukavasti.

Päiväkodin aloitus esikoisella – muistelua

Esikoinen aloitti päiväkodin melkein 3-vuotiaana. Hän oli ennen päiväkotia käynyt avoimen varhaiskasvatuksen kerhossa, jossa kävi parina aamuna itsekseen sekä kävimme myös yhdessä perhekerhossa. Esikoiselle oli varmasti todella hyvä, että hän oli käynyt kerhossa ennen päiväkotia. Hänelle oli jo tuttua se, että vanhempi vie ja sinne jäädään muiden lasten ja aikuisten kanssa ilman vanhempia. Se selkeästi pehmensi päiväkodin aloittamista. Tässä oli helpottavaa myös se, että kerho oli samassa pihapiirissä, jossa esikoinen aloitti päiväkodin, joten pihakin oli jo tuttu.

Muistan esikoisen päiväkodin aloittamisesta ensimmäiseltä päivältä sen, että hän kyllä jäi päiväkotiin ihan hyvillä mielin. Itse koin selkeästi isomman kolauksen tässä muutoksessa ja itkettihän se päiväkodin pihalla, kun esikoinen sinne jäi.

Päiväkotipäivät sujuivat esikoisella mukavasti, eikä kotona erityisemmin näkynyt päiväkodin aloitus. Illalla esikoinen saattoi olla väsyneempi, koska hän ei millään nukkunut päiväunia päiväkodissa. Kotipäivinä nukkui aina päiväunet. Selkeästi siis tarvitsi niihin aikoihin edelleen päiväunet, mutta päiväkodissa unet eivät vain maistuneet. Päiväkodissa esikoinen ei oikein jutellut mitään päiväkodin aikuisille. Lapsille kyllä jutteli, mutta ei kellekään aikuiselle. Vasu-keskustelussa päivökodin aikuinen tästä asiasta mainitsi ja olimme mieheni kanssa aivan häkeltyneitä, koska kotona esikoinen puhua palpatti taukoamatta. Puhumattomuutta ei jatkunut kuitenkaan pitkään, joten se oli selkeästi päiväkodin aloituksesta johtuvaa.

Päiväkodin aloitus kuopuksella

Kuopus menee päiväkotiin syksyllä. Päiväkodin aloituksen aikaan en ole itse töissä, jolloin saamme aloitukseen pehmeän laskun. Ajattelin, että alkuun kuopus voisi olla muutamana päivänä siellä aamun lounaaseen asti, jotta pääsee kuitenkin tutustumaan aikuisiin, lapsiin ja päiväkodin tiloihin, mutta päiväunet ovat kotona. Eli saadaan näin pilkottua vähän pienempään osaan päiväkodin aloitus. Sitten muutaman päivän jälkeen olisi päiväkodissa päiväunienkin yli.

Haimme kuopukselle päiväkotipaikkaa esikoisen koulun (sekä meidän kodin) vierestä, mutta sinne on niin tungosta, että nyt saatiin paikka vähän kauempaa. Tämä päiväkoti, johon kuopus menee, sijaitsee onneksi samassa suunnassa, kuin oma työpaikkanikin, niin saa helposti vietyä matkalla töihin.

Varhaiskasvatustaipaleen aloituksessa on monia positiivisia asioita. Kuopus saa siellä laadukasta kasvun ja kehityksen tukemaa varhaiskasvatusta. Hän pääsee touhuilemaan omanikäisten lasten kanssa ja harjoittelemaan ryhmässä toimimista. Hän pääsee toteuttamaan itseään monin uusin eri tavoin sekä saa kokea paljon uusia asioita ja tilanteita.

Omat tuntemukset

Omat tuntemukset ovat osittain haikeat, mutta myös onnelliset ja ylpeät. Haikeutta luo se, kun huomaa että aika menee niin äkkiä ja meidän pienestä on kasvanut jo niin iso. Lapsen kasvu ja kehitys tuo myös mukanaan suurta ylpeyttä ja onnellisuutta. Parasta nähdä kun omat lapset oppivat asioita, kasvavat omanlaisiksiin, tutkivat maailmaa, toteuttavat itseään ja luovat omaa polkuaan. On myös todella kiitollinen olo siitä, että on ollut mahdollisuus olla lasten kanssa kotona heidän vauva-ja taaperoaika.

Nyt nautitaan vielä pitkästä kesälomasta! Innolla kuitenkin jo odotan syksyä ja uutta arkea. Jos myös teidän perheessä on alkamassa syksyllä varhaiskasvatustaival, niin olisi mukava kuulla ajatuksia ja tuntemuksia. 😊

-Saara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *