Tänään on tämän vuoden viimeinen päivä. Onhan tämä vuosi mennyt hurjaa vauhtia. Tässä postauksessa kuitenkin palataan vielä joulun tunnelmointiin. Seuraava postaus sisältää sitten ajatuksia ja kuvia vuodelta 2023. Blogin otsikon …
Blogin kirjoittaminen onkin ollut pari viikkoa tauolla. Oli monenlaisia jouluvalmisteluita ja nyt on ollut ihana rauhoittua joulun viettoon, joten kirjoittamiselle ei ole jäänyt oikein aikaa. Välillä tuntui jopa omituiselta, kun …
Tämä joulukortti toteutuu helposti ja nopeasti, mutta kaiken lisäksi se on myös tyylikäs. Vielä kerkeää lähettää joulukortteja tai tämän voi vaikka laittaa päiväkodin aikuisille muistamisena. Joulukortin askartelun voi toteuttaa myös …
Tässä postauksessa itsetehdyn joulukalenterin sisältö ensimmäiseltä viikolta. Marraskuun viimeisen ja joulukuun ensimmäisen välisenä yönä tonttu muutti meille asumaan ja toi mukanansa tonttuoven sekä joulukalenterin lapsille. 1. joulukuuta lapset löysivät tonttuoven, …
Tänä vuonna olenkin ollut jo hyvissä ajoin liikkeellä päiväkodin sekä koulun aikuisten joulumuistamisten suhteen. Tänä jouluna on ensimmäinen kerta, kun molemmat lapset vievät aikuisille muistamisia. Itsetehty joulumuistaminen koostuu tällä kertaa …
Tämä norjalainen joululimppu on helpo tehdä, mutta vaatii hieman enemmän aikaa, koska tätä kohotetaan useampaan otteeseen. Seuraavaksi siis ohje norjalaiseen joululimppuun, josta tulee kaksi limppua. Tämä joululimppu sopii kivasti joulupöytään …