Vinkkejä

Itse tuunatut lahjat ja kortit

Mainitsin postauksessa Lasten saamia joululahjoja, että voisin kirjoittaa itsetehdyistä lahjoista erillisen postauksen, joten tässäpä se tulee. Rakastan väkerrellä käsillä erilaisia askarteluja, käsitöitä yms. ja ennen kaikkea ilahduttaa muita. Lapset pitävät myös askartelusta ja mielellään lähtevät mukaan tekemään lahjoja muille. Heille on tärkeää, että saavat itse tehdä kortin, kun sukulaisella tai jollain lelulla on merkkipäivä.

Painattaminen ja piirtäminen

Lasten kanssa painattaminen ja piirtäminen on mukavaa ja helppoa puuhaa. Olemme painaneet ja piirtäneet erilaisia kuvia t-paitoihin, kangaskasseihin, tyynyliinoihin, essuihin, astiapyyhkeisiin. Nämä soveltuvat lahjaksi moniin eri tilanteeseen ja tulevat varmasti hyötykäyttöön.

Tarvitset neutraalin, yksivärisen t-paidan tai muun tekstiilin sekä piirtämiseen tekstiilitusseja tai painattamiseen/maalaamiseen kangasvärejä. Näitä löytää monesti ihan isommista ruokakaupoistakin. Lasten kanssa kun alkaa läträämään eri värien kanssa, on hyvä suojata askartelualue. Olemme yleensä työskennelleet lattialla ja suojanneet lattian muovisella askartelualustalla. Kun piirtää/painaa tekstiileihin, joissa on kaksi kangasta vastakkain, on tärkeää laittaa väliin jotain suojaksi, ettei väri tartu toisella puolelle. Pahvinpalanen on esimerkiksi oiva suoja tähän. Tekstiilin voi vielä teipata reunoista kiinni alustaan, niin lapsen on helpompi piirtää ja maalata eikä kangas lähde liikkumaan. Sitten ei kun vain hommiin!

Painattamisessa voi käyttää omaa luovuuttaan ja keksiä monenlaisia kuvioita. Me olemme lähinnä painaneet lasten kädenjälkiä sekä puolikkaan omenan kuvia. Piirtämisessäkin voi ottaa jonkin aiheen tai antaa lapsen piirtää mitä haluaa. Lapsen itse piirtäessä saattaa lahjaan muodostua hieno tarina taideteoksen muodossa.

Kortit

Kortteihin haen monesti inspiraatiota netistä. Sieltä löytyy mm. pinterestistä tosi kivoja ideoita kortteihin. Esikoisen kanssa olemme taiteilleet erilaisia kortteja ja häneltä löytyy jo hyvin kärsivällisyyttä askarrella useampiakin kortteja kerralla.

Joulukorttien aiheina on ollut mm. porot, tontut, joulupallot, joulukuuset. Viime jouluna teimme joulupallokortteja. Niihin tarvitaan korttipohjia, vesivärit, kaksi pensseliä, pyöreäpohjainen lasipurkki, koristelukyniä. Ensin maalataan lasipurkin pohjan tai yläosan reunat vesiväreillä, joka saa jäädä melko märäksi. Tämän jälkeen painetaan korttiin kaksi rinkulaa, joista vedetään puhtaalla, mutta veteen kostutetulla pensselillä värit kohti rinkulan keskustaa. Näin muodostuu joulupallo. Pallojen annetaan kuivua ja sen jälkeen lapsi saa koristella joulupallot miten haluaa. Tässä voi käyttää erilaisia kyniä, kimalteita, tarroja yms. Lopuksi korttiin voi tehdä palloille narut/nauhat kynällä tai käyttää jotain oikeaa lankaa.

Äitienpäivä- ja isänpäiväkortteihin sekä syntymäpäiväkortteihin lapset ovat monesti saaneet käyttää omaa mielikuvitustaan ja tehdä millaisia itse haluavat. Joskus olemme katsoneet ideoita näihinkin kortteihin. Yksi helppo kortti-idea on sellainen, jossa painetaan kädenkuva korttiin ja siitä voi sitten tehdä esimerkiksi puun tai kukkia. Kädenkuvilla saa tehtyä myös erilaisia eläimiä, esim. molemmat kädenkuvat vastakkain saa taiteiltua ravun. Korteissa voi käyttää hyödyksi myös ulkoa saatavia materiaaleja esim. havunneulasia, lehtiä, nurmikkoa. Kortteja voi tehdä myös erilaisilla menetelmillä. Yksi mukava tekniikka on sokerimaalaus, josta löytyykin hyviä ohjeita netistä.

Muita itsetehtyjä lahjoja

Itsetehtyjä lahjoja on mukava antaa sekä saada. Lahjaksi voi tehdä myös erilaisia syötäviä. Näitä syötäviä olemme joskus itse tehneet lahjoiksi muille: suklaatryffelit, karamellit, jouluiset kakut sekä leivät. Viime jouluna tehtiin lahjaksi jalkakylpypommeja. Ohjeen löysin netistä ja olivat kyllä helppotekoisia. Samaan syssyyn saimme tehtyä esikoisen esikoulun aikuisille pienet muistamiset kiitokseksi syksystä.

Toivottavasti sait ideoita ja inspiraatiota. Mukavaa tammikuun loppua!

-Saara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *