Leikit
Meillä molemmat lapset ovat innokkaita leikkijöitä ja viihtyvät leikkien parissa pitkät tovit. Kuopus ei vielä viihdy kauaa itsekseen leikkien, joten yleensä hän haluaa leikkeihin kaverin. Joskus riittää jo se, että isosisko leikkii samassa huoneessa, vaikkakin eri leikkiä. Lapset osaavat keksiä monenlaisia leikkejä ilman lelujakin. Tämän hetken lemppareita leikkejä on kaikenlaiset tanssileikit. Niihin leikkeihin laittavat monesti päälle jotain rekvisiittaa esim. aurinkolasit. Esikoisen lempileikkejä on myös erilaiset tarina/roolileikit, joihin hän on saanut inspiraatiota kirjoista ja elokuvista. Majaleikit ovat myös yksi lemppareista ja siellä onkin kiva välillä syödä myös välipalaa ja viettää lepohetkiä. Sinne on myös mahtavaa viedä kaikki mahdolliset lelut ja änkeytyä leikkimään. 😁 Leikkimisestä ja sen tärkeydestä olen kirjoittanut laajemman postauksen Leikki on lapsen työtä.

Ulkona viihdytään ja siellä lapset keksivät mukavia leikkejä. Nyt talvella on mukava harrastaa talvilajejakin, hiihtämistä, luistelua ja mäenlaskua. Lauhemmilla keleillä tehdään lumiukkoja ja lumikakkuja. Tytöt pitävät musisoinnista ja monesti ottavatkin yhdessä soittimia esille ja pitävät musisointihetkiä. Lauleskelevat paljon lauluja, mukaan lukien omia lauluja. Pöytähommia tehdään usein. Niihin sisältyy mm. askartelu, piirtely, maalaaminen, palapelit, muovailu ja taikahiekka. Kirjoja luetaan paljon ja nyt kun esikoinen osaa lukea itse, hän myös lukee monesti pikkusiskolle.

Esikoisen lempilelut
Esikoinen täyttää tänä vuonna 7. Hän viihtyy paljon leikkien parissa ja omaa erinomaisen mielikuvituksen, joten leikeissä tarinoita kyllä riittää. Hän yhdistelee monesti leikeissä useampia eri leluja. Tällä hetkellä tykkää leikkiä sylvanian families leluilla, legoilla, pehmoleluilla ja nukeilla. Hän yhdistelee leikkeihin eri lelujen taloja, tavaroita, ukkeleita yms. Esikoinen askartelee myös itse leluja leikkeihin. Joskus on tehnyt papereista pupuja, huonekaluja ja naamareita. Viime vuonna halloweenin aikaan, kun itse pukeuduimme ja koristelimme, esikoinen halusi seuraavana päivänä juhlia halloweenia barbieleikeissä. Niimpä hän askarteli barbeille halloween koristeita ja naamareita.

Kuopuksen lempilelut
Kuopus täyttää tänä vuonna 3. Hänen ehdottomasti ykköslelu on tällä hetkellä dublot. Tykkää rakennella niillä ja leikkiä dubloukkeleilla. Hänellä onkin leluina minun vanhoja dubloja sekä nyt myöhemmin ostettuja. Dublot ovat todella kestäviä ja ne minun entiset dublot ovat pysyneet hyvässä kunnossa 30 vuotta. Selkeästi kuopus tykkää rakenteluleluista, koska lempileluihin lukeutuu myös junaratalelut. On ollut mahtava huomata, kuinka kuopuskin on alkanut leikkimään jo tarinallisia leikkejä. Samalla kun hän leikkii, kertoo mitä dubloukkeli tekee ja mihin menee seuraavaksi sekä leikkii, että lelut juttelevat keskenään. Kuopus katsoo paljon mallia isosiskosta ja ottaa häneltä leikkeihin vaikutteita.

-Saara