Esikoinen on tällä hetkellä kiinnostunut kellonajoista ja haluaa oppia lukemaan kelloa. Niimpä askartelimme kellon, josta hän saa itse siirrellä viisareita ja yhdessä voimme opetella kellonaikoja. Kuopus halusi myös itselleen kellon, joten hänkin oli mukana askartelemassa. 7-vuotias esikoinen sai itse tehtyä suurimman osan askartelusta ja 2-vuotiaan kanssa teimme yhdessä. Minä leikkasin numerot ja hän laittoi liimaa. Tämä kelloaskartelu sopisi hyvin myös päiväkotiin vanhemmille lapsille tai esikouluun.
Materiaalit
- Pahvi/kartonki
- Värillistä kartonkia/paperia
- Haaraniitti, mieluiten mahdollisimman pitkä
- 2 pehmopalaa tai jotain muuta välikappaletta viisareiden molemmin puolin, jotta niitä on helpompi liikutella
Työvälineet
- Lyijykynä
- Sakset
- Pensseli
- Askarteluliima
Työvaiheet
- Piirrä pahviin/kartonkiin ympyrä, josta tulee kellotaulun pohja. Me käytimme ympyrän tekoon apuna isoa pyöreää lautasta.
- Leikkaa ympyrä.
- Piirrä ja leikkaa numerot erivärisistä kartongeista/papereista.
- Laita askarteluliimaa numeroihin ja asettele ne oikeille paikoille.
- Leikkaa viisarit kartongista.
- Tee pienet reiät kellotaulun keskelle, molempien viisareiden toiseen päähän (ei kuitenkaan ihan reunaan) sekä välikappaleisiin.
- Laita haaraniitti ensimmäisen välikappaleen läpi, lisää tuntiviisari (lyhyin), laita minuuttiviisari (pisin) ja lopuksi lisää vielä viimeinen välikappale.
- Lopuksi laita haaraniitti kellotaulun keskellä olevasta reiästä ja taita haaraniitin päät toiselta puolelta. Näin kello on valmis!


Kelloaskartelu oli kyllä mukava ja kellot pääsevät osaksi lasten leikkejä!
Muita askarteluideoita:
- suolamaalausaskartelu lapsen kanssa
- kesäinen askartelu lapsen kanssa
- kiitoskortti esikoulun aikuisille
- musiikkimaalaus
- pahviaskartelua lapsen kanssa
-Saara