Vinkkejä

Lauluja, Vinkkejä

Kalevala varhaiskasvatuksessa

Pidin jo päivä etukäteen töissä muskarin, joka oli suunniteltu Kalevala aiheen ympärille. Keskustelimme lasten kanssa, mikä Kalevala on ja kuka teoksen on kirjoittanut. Juttelimme myös, mitä hahmoja tarinoissa seikkailee. Näytin myös muutamia Kalevala aiheisia kuvia, joita lapset silmä tarkkana katsoivat ja kyselivät kysymyksiä. Lauloimme Kielinupun laulun Rakennetaan Sampoa ja opettelimme lauluun myös tukiviittomat. Laulu on […]

askartelu, Vinkkejä

Lumen maalaaminen vesiväreillä

Tänä viikonloppuna oli lauhat kelit, joten oli hyvä aika maalata lunta vesiväreillä. Lumen maalaaminen vesiväreillä on hauskaa ulkopuuhaa niin aikuisille kuin lapsillekin. Me olimme rakentaneet lumesta linnan, joten lapset koristelivat sitä maalaten ja tekivät itselleen leikkeihin eri värisiä ruokia, mm. jäätelöitä ja kakkuja. Teimme neljää eri vesiväriseosta lasipurkkeihin ja otimme ulos useampia erikokoisia pensseleitä. Laitoin

Reseptit, Vinkkejä

Arkiruokaideoita lapsiperheille

Tykkään itse laittaa ruokaa ja tutustua uusiin resepteihin, joita sitten mielellään kokeilen. Mieheni pitää myös ruoanlaitosta. Haluamme tarjota lapsille itsetehtyä sekä terveellistä ruokaa. Tänä vuonna haluan tuoda meidän arkiruokiin lisää kasvisruokia. Teemme ruokia yleensä niin, että niistä riittää 2-3 päivälle, jottei jokaisena arki-iltana tarvitse olla tekemässä ruokaa. Kauppakäynnit suunnitellaan myös niin, että silloin on mietitty,

askartelu, Vinkkejä

Pakkaskelien talvipuuha lapsille

Tammikuu on ollut melkoinen pakkaskuukausi, joten olemme tehneet jäätimantteja. Jäätimanttien tekeminen on todella kiva pakkaskelien talvipuuha lapsille. Jäätimantit Jäätimantit oli todellinen hitti meidän lapsilla. Esikoinen ja kuopus molemmat innostuivat tekemään jäätimantteja, odottivat innoissaan niiden jäätymistä ja jäätimantit olivat tärkeä osa heidän ulkoleikkejä. Jäätimantteja tehtiin maitopurkkeihin sekä jogurttipurkkeihin. Meillä oli sopivasti säästetty useampi maitopurkki sekä pastillirasioita

Vinkkejä

Koko perheen lautapelit

Tähän postaukseen olen listannut meidän tämän hetkiset lempilautapelit, joita pelaamme koko perhe yhdessä sekä osaa näistä pienemmällä porukalla. Postauksen lopussa myös pelilistaus lautapeleistä, joita tykkäämme pelata aikuisten kesken. Lautapelien pelaaminen on opettavaista sekä mukavaa yhteistä tekemistä. Lautapelejä pelatessa lapsetkin pääsevät kehittämään ongelmanratkaisutaitojaan sekä käsittelemään monia eri tunteita. Monet koko perheen lautapelit ovat myös opettavaisia ja

askartelu, Vinkkejä

Helppo ja nopea joulukortti

Tämä joulukortti toteutuu helposti ja nopeasti, mutta kaiken lisäksi se on myös tyylikäs. Vielä kerkeää lähettää joulukortteja tai tämän voi vaikka laittaa päiväkodin aikuisille muistamisena. Joulukortin askartelun voi toteuttaa myös lasten kanssa. Materiaalit Työvälineet Työvaiheet Jos piipunrassitähti alkaa irrota tai käpristyy, laita sen päälle hetkeksi jokin painoksi. Täältä postauksesta löydät ohjeen myös itsetehtyyn joulumuistamiseen, jonka

askartelu, blogi, Vinkkejä

Itsetehdyn joulukalenterin sisältö

Tässä postauksessa itsetehdyn joulukalenterin sisältö ensimmäiseltä viikolta. Marraskuun viimeisen ja joulukuun ensimmäisen välisenä yönä tonttu muutti meille asumaan ja toi mukanansa tonttuoven sekä joulukalenterin lapsille. 1. joulukuuta lapset löysivät tonttuoven, jonka läheisyydessä oli tavaroita hujan hajan. Tonttuoven vieressä oli myös kirje, jossa päällä luki meidän lasten nimet. Kirjeessä tonttu kertoi muuttaneensa meille asumaan ja etsimään

askartelu, Vinkkejä

Itsetehty joulumuistaminen

Tänä vuonna olenkin ollut jo hyvissä ajoin liikkeellä päiväkodin sekä koulun aikuisten joulumuistamisten suhteen. Tänä jouluna on ensimmäinen kerta, kun molemmat lapset vievät aikuisille muistamisia. Itsetehty joulumuistaminen koostuu tällä kertaa jalkakylpypommeista sekä itsetehdystä kortista. Lapset ovat olleet mukana tekemässä näitä joulumuistamisia. Ja seuraavaksi ohje jalkakylpypommiin sekä korttiin. Näitä voi aivan hyvin antaa myös joululahjaksi. Viime

Vinkkejä

Halloween tarjoilut

Halloweenin virallinen päivä oli eilen tiistaina, viimeinen päivä lokakuuta. Halloweenia voidaan kuitenkin juhlia joko edeltävänä viikonloppuna tai tulevana. Me emme ole vielä lasten kanssa halloweenia juhlineet tänä vuonna, mutta varmasti jotenkin sitä aiomme viettää. Viime vuonna juhlimme halloweenia ensimmäistä kertaa lasten kanssa esikoisen toiveesta. Hän itse kysyi voisimmeko juhlia halloweenia, joten pienet juhlat sitten järjestettiin.

Lauluja, Vinkkejä

Talvilauluja

Talvi sieltä pikku hiljaa lähestyy ja kohta onkin aika lauleskella talvisia lastenlauluja. Tähän postaukseen olen koonnut talvilauluja lapsille, joihin löydät sanat sekä leikkiohjeet. Joihinkin lauluihin olen jakanut linkin. Rati riti ralla 1. Rati riti ralla, tuli talvihalla, kuuraparta, tuiskutukka, lumiviitta, harmaasukka. Rati riti ralla, semmoinen on halla. 2. Rati riti ralla, mistä tuli halla? Tuolta

Scroll to Top