Vanhemmuus

Kasvatus, Vanhemmuus

Sadutus

Syksy on alkanut meidän perheessä sairasteluilla. Taitaa olla jo kolmas tauti tähän syksyn alkuun, joka meille rantautuu. Itse olen nyt ensimmäistä kertaa kipeänä ja kuopus kolmatta. Esikoinen vielä välttänyt tämän flunssan. Nyt on saanut taas laittaa omat ajatukset surraamaan tekemisten suhteen, kun ollaan kuopuksen kanssa sairasteltu kotona useampi päivä. Hän on kyllä sellainen keksijä itsekin, […]

Kasvatus, Vanhemmuus

Lapsen päiväunet

Tällä viikolla on paljon pohdituttanut lapsen päiväunet, erityisesti kuopuksen. Kuopus on ollut aina hyvä nukkumaan päiväunia. Vauvanakin nukkui pitkiä pätkiä. Onko nyt kuitenkin unen tarve muuttunut niin, että päivällä unta pitäisi olla vähemmän, jotta unipainetta olisi tarpeeksi yöunilla? Päiväunien lyhentäminen Nyt ollaan siis tultu siihen tilanteeseen, jota en itse ajatellut vanhempana koskaan tekeväni. Mainitsin päiväkodissa,

Kasvatus, Vanhemmuus

Lasten liikuntasuositukset

Saimme kotiin esikoisen koulusta kyselylapun, joka täytetään terveydenhoitajan tarkastukseen. Lapun yksi kysymyksistä liittyi lapsen liikuntaan. Paljonko lapsi liikkuu päivän aikana? Siinä sitten samalla tulikin katsottua lasten liikuntasuositukset THL:n nettisivuilta. Itselläni ei ollut kunnollista tietoa alun perin siitä, minkälaiset liikuntasuositukset ovat ekaluokkalaiselle. Lasten liikuntasuositukset THL THL kertoo liikuntasuosituksissaan, että alle kouluikäisten lasten tulisi liikkua kolme tuntia

Kasvatus, Vanhemmuus

Lapsen kuulluksi tuleminen

Lapsen kuulluksi tuleminen ja osallistaminen ovat tärkeä osa lapsuutta. Omissa kasvatuksellisissa arvoissa niin kotona kuin työssäni koen erityisen tärkeäksi sen, että lapset saavat äänensä kuuluviin. Tässä postauksessa tulen kertomaan, mitä asioita huomioin, jotta lapsi tulee kuulluksi. Miten se näkyy meillä kotona sekä työssäni varhaiskasvatuksen lastenhoitajana. Mitä tarkoitetaan lapsen kuulluksi tulemisella? Itse näen lapsen kuulluksi tulemisen

Kasvatus, Kuuntele, Vanhemmuus

Miten päiväkodin ja koulun aloitus sujuivat

Tämä viikko on ollut melkoinen uusien alkujen viikko. Maanantaina kuopus aloitti päiväkodin ja torstaina esikoisella alkoi koulu. Olen ollut itse vielä tämän viikon kotona, jotta olemme voineet kuopuksen kanssa aloitella rauhaksiin päiväkotiin tutustumisen ja sain oltua myös täysin esikoisen tukena ensimmäiset koulupäivät. Täältä voit lukea myös omia tuntemuksiani päiväkodin ja koulun aloitukseen liittyen: syksyllä päiväkotiin

Kasvatus, Vanhemmuus

Ekologiset teot arjessa

Arjen muodostaminen niin, että siihen sisältyy myös ekologisia ja ympäristöystävällisiä tekoja on jotenkin tullut meidän perheessä luonnostaan ja koen sen omissa arvoissani tärkeäksi. On varmasti asioita, joita voisi vielä tehdä lisää ja joista en välttämättä itsekään vielä tiedä tai ole perehtynyt tarpeeksi. Oman ekologisen elämäntavan kehittäminen on yksi tavoite itselläni. Haluan myös omille lapsilleni opettaa

Kasvatus, Vanhemmuus

Kesäloman kuulumiset ja heinäkuu kuvina

Heinäkuu lähenee loppuaan. Olemme lasten kanssa lomalla vielä parisen viikkoa ennen kuin uusi arki koittaa. Esikoinen menee kouluun, kuopus aloittaa päiväkodin ja itsellänikin tulee useampi työpäivä viikkoon verraten kevääseen. Omista ajatuksistani sekä tuntemuksista esikoisen koulun alkamiseen löydät täältä ja kuopuksen päiväkodin aloitukseen täältä. Jotenkin tuntuu, että kesäloma on mennyt aivan super nopeasti, vaikka sitä vietettiinkin

Kasvatus, Vanhemmuus

Lasten vauvavuodet

Yksi päivä muistelin lasten vauvavuosia ja tulikin sitten mieleen, että voisin kirjoittaa aiheesta postauksen. Ajattelin kertoa, mitä asioita olemme tehneet samalla tavalla lasten kanssa vauvavuoden aikana, missä asioissa lapset olivat täysin erilaisia ja miten heidän kehityksensä näkyi. Esikoisen vauvavuodesta on aikaa jo 7 vuotta, mutta suurin osa asioista on edelleen muistissa. Olen kirjoittanut molemmille lapsille

Kasvatus, Vanhemmuus

Lasten ruutuaika

Näin kesällä ruudun katsominen on ollut meillä vähäisempää. On tullut oltua paljon ulkona ja tehty kaikenlaista muuta. Jos ollaan katseltu lastenohjelmia, ei ole ollut sitten niin tarkkaa, että kauanko sitä kerralla katsotaan. Esikoisen ruutuaika on tällä hetkellä tunti päivässä, mutta välillä on kuitenkin päiviä, kun ruutua ei tule katsottua ollenkaan. Pidämme aika tiukasti kiinni tästä

Kasvatus, Kuuntele, Vanhemmuus

Lapsuuden muistot

Mitä muistan lapsuudestani? Minun lapsuuden muistot ovat jotenkin melko vähäiset eivätkä niin selkeät. Se siis johtuu ihan omasta muistikapasiteetistani. 😀 Muistan siis todella hyvin sen, että lapsuus on ollut onnellinen ja kotona on ollut turvallinen ilmapiiri. Se on varmasti se tärkein asia. Muistan jonkun verran yksittäisiä hetkiä, joitain reissuja, mitä olen leikkinyt, ketä kavereita minulla

Scroll to Top