Olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että olen saanut olla lapsuudessani oma itseni. Olen saanut leikkiä kaikenlaisia leikkejä ja toteuttaa sekä ilmaista itseäni haluamillani tavoilla. Haluan jatkaa tätä samaa myös omien lasteni …
Lapsen Itsetunto kehittyy koko ajan ja aikuisuudessakin opimme uusia puolia sekä ominaisuuksia itsestämme. Pystymme myös kehittämään itseämme, jonka myötä itsetuntommekin kehittyy. Mitä tarkoitetaan lapsen itsetunnolla? Lapsen itsetunto tarkoittaa sitä, että …
Postauksessa Tunteiden kirjo vanhemmuudessa mainitsin, että joskus olen tuntenut riittämättömyyden tunnetta sellaisissa tilanteissa, kun vertaan itseäni tai omia kasvatustapojani toisiin vanhempiin. Nyt ajattelin kertoa omia kokemuksia vanhemmuuden vertailusta ja mitä …
Nyt kun tässä on tullut kirjoitettua paljon lapsen tunteisiin ja tunnetaitojen opetteluun liittyviä postauksia (voit lukea ne tästä ja tästä), voisin jakaa ajatuksia vanhemmuuteen liittyvistä tunteista. Tunteiden kirjo vanhemmuudessa on …
Tämä on jatko-osa aiemmin julkaisemalleni Lapsen tunnetaidot postaukselle. Edellisen postauksen luettuasi on helpompi siirtyä tämän tekstin pariin, jossa pääpontti on lapsen tunteiden säätely ja miten vanhempana tuen lasta. Tunteiden säätely …
Lapsen tunnetaidot on iso osa lapsen kasvatusta ja haluan paneutua aiheeseen syvemmin sekä tuoda laajasti esille omia näkemyksiäni, joten kirjoitan aiheesta kaksi erillistä postausta. Lapsen tunnetaidot ovat itselleni tärkeä osa …
Tämä kirjoitus on melko henkilökohtainen, koska pohdin tekstissä oman äitiyteni muovautumista ja tuntemuksia äitinä olosta. Tahdon kuitenkin jakaa tekstin kanssanne ja ehkä joku löytääkin yhteneviä ajatuksia sekä tunteita äitiydestä sekä …
Lapsen sosiaaliset taidot alkavat kehittyä jo vauvasta. Kun vanhempi kommunikoi vauvan kanssa ja on vuorovaikutuksessa ilmein, elein sekä puhuen, oppii vauvakin vuorovaikutustaitoja. Kun vauva ilmaisee omaa kommunikointia etsien katsekontaktia tai …
Lapsen ruokakasvatus on monimuotoinen asia. Jo varhaisessa lapsuudessa luodaan pohja lapsen omalle ruokasuhteelle ja aikuisen esimerkki on tärkeää, jotta lapselle saadaan luotua myönteinen suhtautuminen ruokaan ja ruokailuihin. Aikuinen voi myös …
Siirtymätilanteet lasten kanssa on osa jokaisen perheen arkea. Siirrytään sisältä ulos, syömään, nukkumaan, kauppaan, kotiin jne. Jokainen lapsi sekä vanhempi toimii erilailla siirtymätilanteissa ja näihinkin hetkiin vaikuttaa lapsen väsymyksen tila, …